Kuukausi selibaatissa

Haastoin itseni elokuussa kuukauden selibaattiin. Oli vaikeaa määritellä, mihin vetää selibaatin rajat, etenkin kun harrastaa seksiä työkseen. Päädyin kuitenkin seuraaviin kriteereihin: töissä en tarjoa GFE-tapaamisia, ja siviilissä pidättäydyn seuraamasta seksuaalisia impulssejani. Käytännössä en siis harrasta seksiä soolona, töissä enkä kumppanini kanssa. Töissä voin kuitenkin tehdä strap-on sessioita, dominointia sekä eroottista hierontaa. Olen kokeillut selibaattia kaksi kertaa aikaisemminkin viime vuonna. Kumpikin kerta on päättynyt kahden viikon kohdalla siihen, että kielletty hedelmä on maistunut liian makealta.

Kumpikin kerta on kuitenkin ollut “epäonnistumisen” arvoista ja motivoinut yrittämään uudestaan. Olen todennut, että jo kahdessa viikossa keho ja mieli lakkaavat kaipaamasta nopeaa dopamiinia, ja sen sijaan herkistyvät kuulostelemaan uudenlaisia tuntemuksia. Kosketus tuntuu aivan erilaiselta silloin, kun kehon on antanut kaivata sitä. Fantasiat ovat värikkäämpiä, kun mielikuvituksella on tilaa hengittää. Lisäksi se, että ei “saisi” harrastaa seksiä, luo kutkuttavan jännitteen arkisiinkin tilanteisiin.

Saman kuukauden aikana pienensin puhelimeni ruutuaikaa huomattavasti; alle kahteen tuntiin päivässä. Tässäkin asiassa halusin tutkiskella, mitä tuntemuksia nousee kun en pommita aivojani ylistimulaatiotilaan päivittäin. Sanotaan, että luovuus kumpuaa tylsyydestä. Allekirjoitan tämän täysin, ja koen että saman voi sanoa myös kiimaisuudesta. Aivot tarvitsevat tylsyyttä ja stimulaation rajoittamista, jotta ne pääsevät luomaan jotain uutta ja kiinnostavaa. Jokseenkin sama pätee fyysiseen deprivaatioon. 

Meni yhdeksän päivää, että sain ensimmäisen orgasmin unissani. Herätessäni minua huvitti se, että olin unessa pidättäytynyt harrastamasta seksiä selibaattia kunnioittaen. Olin kuitenkin siitä huolimatta lauennut vahingossa, mutta sitä ei lasketa. Yhteensä heräsin orgasmiin neljä kertaa neljän viikon aikana. Oli mielenkiintoista löytää tällainen kehon luontainen tapa päästä purkamaan seksuaalia paineita, joita minä niin törkeästi hereillä ollessani olin siihen kerännyt. 

Pahimmat päivät olivat 16. ja 26. selibaattipäivä. Molempina kertoina kun olen löytänyt itseni aivan järkyttävästä kiimasta, olen ollut lukemassa Esa Juntusen Viisas sijoittaja-kirjaa. Mitäköhän se kertoo minusta? No, vaikka olisikin huomattavasti viihdyttävämpää ajatella, että osakesijoitusvinkit olisivat se todellinen salaisuus pikkareitteni kostuttamiseen, luulen että todellisuus on hieman tylsempi. Kun tietokirjaa lukiessa eteen tulee kuiva kohta, mielikuvitus lähtee laukkaamaan vihreämmille niityille etsimään stimulaatiota. Stimulaatiosta puheen ollen, olen myös pistänyt merkille että aamulla nautittu kahvi korostaa tätä reaktiota. Pomminvarma yhtälö on siis: tylsistynyt mieli + kiihtynyt aineenvaihdunta = jäätävä panetus. 

Olen todella ylpeä siitä, miten hienosti olen harjoittanut mielen lujuutta tämän kuukauden sisällä. Muutama päivä ennen haasteen loppumista kävin kyllä todella lähellä luovuttamista. Olin niin virittyneessä tilassa, että olisin voinut saada orgasmin pienestäkin hipaisusta, tai sitten ihan vaan ajatuksen voimalla. Kävin itseni kanssa neuvottelua ääneen. ”Kenenkään ei tarvitse saada tietää.” ”Mutta jos nyt pysyt lujana, voit aidosti olla ylpeä itsestäsi.” Lopulta minun oli lähdettävä ihmisten ilmoille kävelylle, jotta saisin ajatukseni muualle. 

Yksi keskeinen elementti tässä selibaattihaasteessa oli taloudellinen puoli; kun harrastaa seksiä työkseen, pitää hieman suunnitella milloin aikoo olla kuukauden ilman tuloa (pun intended). Elokuu valikoitui haasteen ajankohdaksi paristakin eri syystä. Ensinnäkin, muille kuukausille oli jo suunniteltu kimppakeikkoja kollegaystävien kanssa, enkä halunnut joutua peruuttamaan niitä. Toiseksi, olin joka tapauksessa suunnitellut pitäväni elokuussa kaksi viikkoa lomaa, joten puolet kuukaudesta oli sen puolesta jo taputeltu – ainakin työn osalta. Plussaa oli myös se, että heinäkuu oli ollut normaalia tuottoisampi kuukausi, ja pystyin laittamaan sivuun hieman rahaa kuukauden lomaa varten. 

Tänään on syyskuun 3. päivä, ja selibaatti on enää lämmin muisto vain. Kehoni on taas päässyt tunnustelemaan, miltä kosketus tuntuu. Olen kokenut aivan uudenlaisia orgasmeja, sellaisia joita en ole vuosikausiin saavuttanut. Mielikuvitukseni on päässyt rauhassa makustelemaan fantasioitaan, kun se ei ole ollut jatkuvassa ylistimulaatiotilassa. Väitän, että tällä hetkellä olen taas hieman tietoisempi niissä levottomuuden ja tylsyyden hetkissä, joissa voin valita dopamiinin ja läsnäolon välillä.

Ajattelen että tällaisten vieroituskuurien pitäminen aina välillä tekisi hyvää ihan jokaiselle. Ehkä oletkin joskus kokeillut ruutuaikahaastetta tai vaikka karkkilakkoa, mutta oletko vielä kokeillut selibaattia? Suosittelen sitä erittäin lämpimästi, jos asia vähääkään kiinnostaa. Kuukauden nunnailun jälkeen on sitten hyvä jatkaa elämää entistäkin siveettömämpänä!

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *